keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Syksystä kohti talvea !

Niin se vaan on että syksy alkaa oleen taakse jäänyttä ja edessä on (toivottavasti) luminen talvi :)
Itelle oli syksy aika pettymys kun vettä satoi melkeinpä ihan koko ajan...masentavaa.
Olin suunnitellut paljon ulkona kuvailua koska syksy on mun mielestä tosi kaunista aikaa..Varsinkin vaahterat on hienoi ja loistava kuvaustausta syksysin. Harmi vaan täällä Urjalan kodin pihassa ei ole ainuttakaan vaahteraa. Turussa on onneksi  etupihalla, mutta tietenkin vietin aikaa siellä vain niinä päivinä kun satoi vettä...

Ansukin on valmistautunut jo talven tuloon....pudottamalla pohjavillansa ! Valehtelematta muutama muovikassillinen alusvillaa irronnut. Käsittämättömiä nämä sheltit...miksi pudottaa karvansa juuri ennen lumen tuloa? siihen en ole löytänyt vielä yhtään selitystä mutta helpotukseksi en ole ainut "karvattoman sheltin "omistaja :D  Kaverit ne syksyllä ihmettelikin että miksi katselen ansulle talvitakkia, tässä siihen syy...


Lillikin on innoissaan jo talvesta, ja ensimmäiset metsästysreissutkin on jo käytynä. Toissa viikonloppuna tuli heti ensimmäinen jäniskin. Pieni mutta Lilli oli aivan innoissaa. Se seurasi ylpeänä vierestä mitä isoveljeni teki jänikselle eikä meinannut millään malttaa lähteä suihkuun. Olen ottanut tavaksi pestä lämpimällä suihkulla koiran aina metsäreissun jälkeen jotta lihakset eivät jäisi jumiin niin helposti. Kaikista parashan olisi kun pääsisi saunaan. Lisäksi olen rasvannut helosan -voiteella tassut. Isän kanssa ollaan sovittu et muutaman kerran metsästyskauden aikana kutsutaan kaverini hieromaan Lilliä. Hän on käynyt koirahierojakoulutuksen ja ollut hieromassa muutaman kerran harjottelumielessä Lilliä, joka jo toisella kertaa tajusi idean.


Lilli on nyt vähän huonossa kunnossa taas. Isä ostanut markettiruokaa jo kaksi kertaa vaikka olen pitänyt ruokasaarnaa jo monesti...hohhoijjaa. Niimpä eilen marssin itse agrimarkettiin hakemaan Jahti ja Vahti energia ruokaa joka on todella hyvä ruoka ja sopii kummallekkin koirista. Ansullekkaan ei nimittäin sopinut lainkaa tuo ns. markettiruoka. Sitä alkoi närästämään, ilmavaivoja alkoi tulla, ulostaminen vaikeutumaan ja hengitys alkoi haisemaan.Kesti hetken aikaa tajuta miksi hengitys haisee niin pahalle koiralla jolla ei juurikaan ole hammaskivee kunnes tajusin sen tulevan pikemminkin mahalaukusta vääränlaisen ruuan myötä.

Lillin pitäisi olla näyttelykunnossa jo 11.11. kun meillä on lähtö Jyväskylään kv-näyttelyihin. Jännityksellä odotan kuinka siellä sujuu kun reenaus koiran kanssa on jäänyt viime aikoina pois. Poden huonoa omatuntoa kun en ole ehtinyt tai pikemminkin viitsinyt kuluttaa aikaa koirien kanssa reenaamiseen. Toissa maaanantaina ostin ikeasta jopa lasten leikkiputken agilityputkeksi jos vaikka innostuisin rakentamaan rataa jota suunnitellut jo kesästä asti. Aivan varmasti se into tulee sittenkun aikaa ei juuri enää ole esimerkiksi sillonkun koulu alkaa. Tosiaan mulla alkaa klinikkahoitajan opinnot aivan pian ! 12 marraskuuta istun taas koulunpenkille, kivaa ! Odotan innolla koulun alkamista!


Varmaan huomasittenkin että mun blogi on saanut talven tulon myötä uuden ulkoasun, mitäs tykkäätte?
En ole vielä ihan täysin oppinut tätä blogia käyttämään joten omasta mielestä siihen nähden ihan hyvännäköinen.


tiistai 30. lokakuuta 2012

Haaste jonka sain Piialta!

10 vuotta sitten...
Olin kiltti ja hiljainen tyttö joka harrasti ratsastusta,yleisurheili ja pelasi korista. Hevoset oli ykkös asia elämässä ! Myös muut eläimet kiinnosti paljon ja niitä pieniä,sairaita ja loukkaantuneita villejä eläimiä ruokittiin ja kannettiin hoitoon...taisi olla sillon jo ainesta klinikkahoitajaksi?

5 vuotta sitten...

Sitä villeintä aikaa elämässä.Olin 15 vuotias nuori neiti  joka oli tietävinään kaiken elämästä. Elämän täytti kapinointi vanhempia vastaan,eläimet,harrastukset ja kaverit. Kaikki uuden kokeminen oli hienoo....ja jotain vähän tyhmääkin? Myöhmmin ajateltuna olin kyllä selkeästi niitä kiltimpiä ja fiksuimpia teinejä mitä täältä suunnalta löytyy. Käytiin päivärippikoulu ja päästiin ripille. Paras kaveri Piia muutti Huittisiin mikä oli kova paikka kun oltiin siihen asti oltu kuin paita ja perse ;) Yleisurheilu alkoi jäämään kuviosta pois kun ei ollut ketään kaveria kenen kanssa kierrellä kisoja ja reenailla. Samoihin aikoihin henkinen sairaus iski ja aloitin uutena harrastuksena riimien kirjottamisen.

3 vuotta sitten...



Isoja muutoksia elämässä. Ensimmäinen pois muutto kotoo Urjalasta Tampereelle. Opiskeluiden aloittaminen Ahlmannin ammattiopistossa osaamisalana eläintenhoitaja. Koulussa oli rankkaa kun navettavuoroissa piti käydä normaalin koulun lisäksi. Uusi paikkakunta,uudet kaveri ja uusi koulu täyttivät päivät. Äidin sairastuminen ja kuolema muuttivat lisää elämää, mutta onneksi oli loistava asuntolaporukka tukena !


1 vuosi sitten....


Olin suorittamassa viimeistä työsssäoppimistani Cloudberry studilla joka on welsh -poneja kasvattava talli Urjalassa. Todella rankan kesän jälkeen kaikki vähäinenkin energia kului töissä. Opinnäytetyön tekeminen alkoi,joka sekin oli iso urakka. Sitä teinkin sitten lopulta yötä päivää,kirjaimellisesti. Mutta se kannatti sillä sain paljon kehuja. Sen tekeminen on auttanut minua myös paljon tajuamaan kuinka paljon olin oppinut.



Kuluneena vuonna...


Valmistuminen heti tammikuussa 2012 hyvin arvosanoin ja 20 vuotis synttärit ! wuhuu ! Töissä eläinlääkärillä maaliskuun alusta toukokuun puoleen väliin. Mahtavaa,opin paljon lisää. Harmikseni en voinut olla koko vuotta töissä koska toinen vaikituisista eläinlääkäreistä jäi äitiyslomalle ja tilalle tuli kaksi sijaista joista toinen ei suostunut palkkaamaan. Ja kuntahan nyt ei palkkaa yhtään ylimäärästä,perkule ! Työhaastattelussa keväällä naantalin koira ja kissa klinikalla,en päässy töihin mutta luvattiin työssäoppimispaikka,jess. Työttömän elämää vietetty siittä saakka.... Jotakin positiivistä...huhtikuussa 5 vuoden haave toteutui ja ostin ensimmäinen oman shetlanninlammaskoiran, Ansun. 


Eilen minä...


 :(

 Pyykin pesu päivä. Siivonnut ja kirjotellut blogia. Lauleskellut mm. Johanna Kurkelan biisejä, jostain se into siihen laulamiseen taas tuli? Koirien kans riehuttu pihalla :) ei mitään erikoista siispä..

Tänään minä...


Hain jahti ja vahti energia ruokaa koirille koska isä oli ostanut väärää ruokaa. Siivoilin ja pesin pyykkiä. Katselin hyvän leffan "Mieheni ex-naiset " :D


Huomenna minä...

Valmistaudun torstaina koittavaan inssiin :o ja odotan innolla viikonloppua!<3

Vuoden päästä minä...

Toivottavasti olen kohta pian valmistumassa klinikkahoitajaksi hyvin arvosanoin,työpaikka tiedossa, ihana mies kuvioissa,onnellinen ja terve. Kenties uusi koti ja koiranpennut vilistävät jaloissa? ;) hope so.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Miroskarin Lilli - terminaattori ninjasta näyttelyiden tähdeksi


Taas on näin jäänyt kirjottaminen vaikka juttua ois jos vaikka mistä !

Päätin nyt kuitenkin tehdä jutun Lillin historiasta koska edellinen kertoi Ansusta. 

Miroskarin Lilli on nyt reilu 2 vuotias suomenajokoira narttu. Mun toinen oma suomenajokoirani joka tuli meille vielä mun ensimmäisen ajokoirani Ellin eläessä. Lillin syy meille tuloon oli Ellillä todettu pahalaatuinen kasvain oikeassa etujalassa. Leikkaus olisi ollu raskas 8 vuotiaalle ja lisäksi kasvainta ei olisi pystytty kokonaan poistamaan. Tein raskaan päätöksen. Leikkaukseen ei ryhdyttäisi ja Elli saisi elää niin kauan kun elämän ilo silmissä näkyisi. Uusi koirani Lilli tule meille kesällä. Isä kävi pentua katsomassa Huittisissa pari kertaa kun minä en päässy mukaan tampereen opiskeluiden takia. Harmittaa kyllä vielläkin :/


Hyvän pennun isä kuitenkin valitsi vaikka Lilli oli pentuna oikea riiviö. Tuntui että kaikkiin edellisiin verrattuna pentu oli kuin terminaattori. Isä soitti monena iltana että taas se pentu on tuhonnut sitä ja tätä ja tota että hermo menee. Kerran ihmettelin miksi en saanut yhteyttä isään pariin päivään...kunnes tuli soitto että oli äidin puhelin käytössä koska terminaattori oli päättänyt jyrsiä oman puhelimen rikki :D kovaa koulutusta vaati itsepäinen,kylmähermoinen ja fiksu pentu. Mitä isommaksi kasvoi muuttui terminaattori ninjaksi ! Isä rakensi tarhan joka oli 2 metriä korkea mutta koira tuli ylitse. Jouduttiin korottaan vielä 20 centillä että pysyi tarhassaan. Nykyään osaa myös avata lukossa olevat ovet sisäpuolelta...ninja ainestako?


Lillistä huomasi jo pentuna että siinä olisi näyttelyainesta. Se oli todella kaunis, hyvärakenteinen , hyvä luonteinen ja väritykseltää kaunis. Liikkeet olivat myös näyttäviä sekä se myös seisoi jo luonnostaan näyttelyasennossa. Ilmotin nuoren koiran ensimmäisiin näyttelyihin Vesilahden ryhmänäyttelyyn joka järjestettiin elokuussa 2011. Lilli käyttäytyi kuin olisi aina ollut näyttelyissä ja arvioitavana kehässä vaikka en ollut kuin pari kertaa harjotellut kehässä liikkumista. Sieltä se sitten tuli JUN ERI,JUK 1,PN2,SA JA VARASERT. WAU ! Kipinä näyttelyissä käymiseen syttyi samantien. Sen jälkeen näyttelyissä on tullut käytyä. Takana on monet epäviralliset match show:t ,ryhmänäyttelyt ja kansaiväliset näyttelyt. Menestystäkin on tullut mutta sitä SERTIÄ ei vielä ole harmikseni tullut vaikka lähellä on ollut. Monet tuomarit ovat kuitenkin sanoneet että ainesta saada sertejä kolme ja muotovalion arvo ei ole tälle koiralle millään lailla mahdotonta. On vain reenattava,pidettävä koira hyvässä kunnossa ja annettava sen kehittyä. Tämän jutun alle tein listan näyttelyistä joissa olemme jo käyneet ja saavutuksista niissä.


Ryhmänäyttelyt@Vesilahti 6.8.2011
- JUN ERI,JUK1,PN2,SA JA VARASERT.
Matc show@Urjala 7.8.2011
- ISOT K. 2, SIN 1,  BIS 1
Kallialan koirahulinat,Matc show@Vammala 27.8.2011
- ISOT K 2
Matc show@Vammala 24.9.2011
-ISOT K 1, PUN 1, BIS 2.
Matc show@Loimaa 16.10.2011
- ISOT K 2, SIN 4
Voittaja 2011@Helsinki 4.12.2011
- AVO EH
Ryhmänäyttely@Vesilahti 7.4.2012
- NUO EH, NUK 2.
Match show@Vammala 21.4.2012
- ei tulosta ylhäällä
Kv @Tampere 12.5.2012
-NUO ERI, NUK 2, SA,PN 2, VARASERT JA VARACACIB.
Ryhmänäyttely@Pöytyä 16.6.2012
-NUO ERI, NUK 1, SA, PN 2 JA VARASERT.