maanantai 15. lokakuuta 2012

Miroskarin Lilli - terminaattori ninjasta näyttelyiden tähdeksi


Taas on näin jäänyt kirjottaminen vaikka juttua ois jos vaikka mistä !

Päätin nyt kuitenkin tehdä jutun Lillin historiasta koska edellinen kertoi Ansusta. 

Miroskarin Lilli on nyt reilu 2 vuotias suomenajokoira narttu. Mun toinen oma suomenajokoirani joka tuli meille vielä mun ensimmäisen ajokoirani Ellin eläessä. Lillin syy meille tuloon oli Ellillä todettu pahalaatuinen kasvain oikeassa etujalassa. Leikkaus olisi ollu raskas 8 vuotiaalle ja lisäksi kasvainta ei olisi pystytty kokonaan poistamaan. Tein raskaan päätöksen. Leikkaukseen ei ryhdyttäisi ja Elli saisi elää niin kauan kun elämän ilo silmissä näkyisi. Uusi koirani Lilli tule meille kesällä. Isä kävi pentua katsomassa Huittisissa pari kertaa kun minä en päässy mukaan tampereen opiskeluiden takia. Harmittaa kyllä vielläkin :/


Hyvän pennun isä kuitenkin valitsi vaikka Lilli oli pentuna oikea riiviö. Tuntui että kaikkiin edellisiin verrattuna pentu oli kuin terminaattori. Isä soitti monena iltana että taas se pentu on tuhonnut sitä ja tätä ja tota että hermo menee. Kerran ihmettelin miksi en saanut yhteyttä isään pariin päivään...kunnes tuli soitto että oli äidin puhelin käytössä koska terminaattori oli päättänyt jyrsiä oman puhelimen rikki :D kovaa koulutusta vaati itsepäinen,kylmähermoinen ja fiksu pentu. Mitä isommaksi kasvoi muuttui terminaattori ninjaksi ! Isä rakensi tarhan joka oli 2 metriä korkea mutta koira tuli ylitse. Jouduttiin korottaan vielä 20 centillä että pysyi tarhassaan. Nykyään osaa myös avata lukossa olevat ovet sisäpuolelta...ninja ainestako?


Lillistä huomasi jo pentuna että siinä olisi näyttelyainesta. Se oli todella kaunis, hyvärakenteinen , hyvä luonteinen ja väritykseltää kaunis. Liikkeet olivat myös näyttäviä sekä se myös seisoi jo luonnostaan näyttelyasennossa. Ilmotin nuoren koiran ensimmäisiin näyttelyihin Vesilahden ryhmänäyttelyyn joka järjestettiin elokuussa 2011. Lilli käyttäytyi kuin olisi aina ollut näyttelyissä ja arvioitavana kehässä vaikka en ollut kuin pari kertaa harjotellut kehässä liikkumista. Sieltä se sitten tuli JUN ERI,JUK 1,PN2,SA JA VARASERT. WAU ! Kipinä näyttelyissä käymiseen syttyi samantien. Sen jälkeen näyttelyissä on tullut käytyä. Takana on monet epäviralliset match show:t ,ryhmänäyttelyt ja kansaiväliset näyttelyt. Menestystäkin on tullut mutta sitä SERTIÄ ei vielä ole harmikseni tullut vaikka lähellä on ollut. Monet tuomarit ovat kuitenkin sanoneet että ainesta saada sertejä kolme ja muotovalion arvo ei ole tälle koiralle millään lailla mahdotonta. On vain reenattava,pidettävä koira hyvässä kunnossa ja annettava sen kehittyä. Tämän jutun alle tein listan näyttelyistä joissa olemme jo käyneet ja saavutuksista niissä.


Ryhmänäyttelyt@Vesilahti 6.8.2011
- JUN ERI,JUK1,PN2,SA JA VARASERT.
Matc show@Urjala 7.8.2011
- ISOT K. 2, SIN 1,  BIS 1
Kallialan koirahulinat,Matc show@Vammala 27.8.2011
- ISOT K 2
Matc show@Vammala 24.9.2011
-ISOT K 1, PUN 1, BIS 2.
Matc show@Loimaa 16.10.2011
- ISOT K 2, SIN 4
Voittaja 2011@Helsinki 4.12.2011
- AVO EH
Ryhmänäyttely@Vesilahti 7.4.2012
- NUO EH, NUK 2.
Match show@Vammala 21.4.2012
- ei tulosta ylhäällä
Kv @Tampere 12.5.2012
-NUO ERI, NUK 2, SA,PN 2, VARASERT JA VARACACIB.
Ryhmänäyttely@Pöytyä 16.6.2012
-NUO ERI, NUK 1, SA, PN 2 JA VARASERT.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti